Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2022.

Hellää hoitoa kuivalle hiuspohjalle luonnollisesti

Tuotteet saatu: 🌱  drhauschka.fi  🌱 Kuiva ja kutiseva päänahka tuntuu herättävän paljon kysymyksiä ja se näyttää olevan meidän monen ikävä vaiva. Eikä se sinänsä ole mikään ihme, että asia mietityttää, sillä oireet ilmenevät yleensä kovana kutinana, kuivumisena sekä hilseilynä, jolloin sopivien tuotteiden löytäminen voi olla vaikeaa. Olen kuitenkin valitettavasti huomannut, että hyvin moni meistä aiheuttaa itse tietämättään tämän tyyppiset ongelmat vahingoittamalla hiuspohjan omaa suojamuuria. Yleisimmät syyt ovat mm. liian voimakkaasti pesevät tuotteet sekä liian tiheä pesuväli. Kannattaakin muistaa, että hiuspohjaa tulisi hoitaa yhtä lailla hellävaraisesti kuin muutakin ihoa. Vaurioitunut hiuspohja on hyvin altis myös monelle ulkoisille ärsykkeille. Itsekkin kärsin kuivasta päänahasta aika ajoin. Onneksi olen saanut tilanteen yleensä melko nopeasti rauhoitettua aloittamalla hoitamaan hiuspohjaa kokonaisvaltaisesti. Tässä julkaisussa tahdon tuoda esille yhden luonnonkosmetiikan sarj