Siirry pääsisältöön

Pieni kauneus blogi ja Maria

Joskus on vain uskallettava mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle, jotta voi kasvaa vahvemmaksi. 

Olen jo jonkin aikaa seuraillut muiden visuaalisesti kauniita ja mielenkiintoisia kirjoituksia erilaisilta tileiltä. Se, jos jokin saa varmasti kenet vain ajattelemaan oman blogin aloittamista. Näin on käynyt myös minulle monta kertaa, kuitenkaan pääsemättä liikkeelle. Päällimmäisenä ajatuksena on ollut pelko siitä mitä muut ajattelevat ja olenko minä tarpeeksi hyvä tuottamaan mielenkiintoista luettavaa muille. Olen kuitenkin huomannut, että vahvatkin persoonat ovat painineet samojen asioiden kanssa ja siitä huolimatta onnistuneet luomaan jotakin hienoa. Miksi minä en siis yrittäisi? 

Minulle on ollut alkuun jo todella selvää, että haluan kirjoittaa rennoin mielin kauneuteen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyviä postauksia, syventyä paremmin kosmetiikan maailmaan, tehdä tuotearvosteluja sekä kaikkea muuta näiden asioiden ympäriltä. Aivan aluksi haluan kuitenkin kertoa kuka tämän blogin takana on. 


Nimeni on Maria ja olen 32-vuotias kosmetologiksi opiskeleva, kauneuden maailmaan jo vuosia sitten hurahtanut oululainen. Luonteeltani olen hiukan kärsimätön ja jokseenkin itsepäinen, kuitenkin luova, rauhallinen, herkkä ja hyväntahtoinen ihminen. Olen myös hieman ujo ja joskus uudet tilanteet jännittävät minua. Jotta kasvaisin vahvemmaksi pyrin tekemään asioita, jotka ovat mukavuusalueeni ulkopuolella.

Viihdyn kotona ja tykkään arjen rutiineista, mutta pidän myös kahviloissa olemisesta ja pitkistä keskusteluista läheisteni kanssa. Tällä hetkellä vietän paljon aikaa lenkkeillen Pyry-koirani kanssa ja muihin harrastuksiini kuuluu muun muassa jooga, erilaiset kotitreenit ja talvisin lumilautailu.

Minusta on ihanaa asua Suomessa, koska luonto on täällä mitä mahtavin ja se onkin olennainen osa myös minua. Metsässä minusta kuoriutuu ainainen tutkija, joka löytää mitä mielenkiintoisempia onkaloita aina maagisiin kasveihin saakka. Oleskelu metsässä saa minut rauhoittumaan ja olemaan läsnä tässä hetkessä, mitä kaipaan aina välillä. Haaveilenkin tulevaisuudessa omasta hirsitalosta metsän läheisyydessä.


Olen syntynyt Oulussa ja viettänyt suurimman osan elämästäni täällä. Noin viisi vuotta sitten muutin kuitenkin miesystäväni kanssa Jyväskylään. Minulla ei sillä hetkellä ollut mitään suurempia suunnitelmia tulevaisuudelle, joten ajatus kaupungin vaihtamisesta tuntui kivalle. 

Muuton jälkeen halusin lähteä jälleen opiskelemaan, mutta sellaista alaa mikä oikeasti kiinnostaa minua. Lopulta jäljelle jäi kaksi erilaista vaihtoehtoa, jotka olivat kiehtoneet jo pidempään; pukuompelijan sekä kosmetologin ammatit. Näistä päädyin opiskelemaan ensimmäistä ja suoritinkin tutkinnon töiden ohessa. Tämä oli hieman rankkaa aikaa ja päätin koulun jälkeen lähteä reppureissaamaan ystäväni kanssa Aasiaan.

Palattuani Suomeen suoritin yrittäjyyskurssin ja olin vuoden verran mukana kehittämässä yritystä, joka keskittyi valmistamaan kauneudenhoitotuotteita. Tämän aikana kiinnostuin yhä enemmän kosmetiikasta ja huomasin nauttivani paljon sen parissa työskentelystä. Tästä innostuneena päätin syventää osaamista ja hakea opiskelemaan Ouluun kauneudenhoitoalalle. 

Siispä teimme kahdessa viikossa paluumuuton Ouluun ja aloitin opiskelun Oulun Kosmetologikoulussa tammikuussa 2020. Nyt harmikseen näin koronan aikaan koulumme on kiinni ja opiskelu ei ole mahdollista, joten tajusin nyt olevan juuri oikea aika aloittaa kirjoittaminen. Tämän blogin tarkoituksena on ennen kaikkea opetella uusia asioita kauneudesta, oppia ymmärtämään ihonhoitoa paremmin sekä päästä jakamaan kokemuksia myös teidän muiden kanssa.

Ihanaa alkanutta kesää kaikille ja toivottavasti viihdytte tämän blogin parissa. 💛


Ps. Jos tulee mieleen kysymyksiä, ideoita tai muuta blogiin liittyvää, niin minulle voi laittaa viestiä osoitteeseen pienikauneusblogi@gmail.com.  

Kommentit